Tervehdys lukijat. Puhun varmasti koko Hasardipelailua
porukan suulla, kun haluan pahoitella "pientä" taukoamme. Oma
poissaoloni johtui lukio-opintojen ollessa kriittisessä 2. vuoden vaiheessa,
sekä valmennustyöni lisääntymisestä. Yksinkertaisesti en vain ole ehtinyt
pelailla uusia/vanhoja pelejä kovinkaan paljoa. Ei se artistikaan ilman biisejä
esiinny. Mutta nyt vuodatus loppukoon ja suoraan asiaan.
Vuosi 2012 ei tuonut henkilökohtaisesti minulle strategia-
ja sotapelien suhteen mitään eksoottista ja tavanomaista kiehtovampaa pakettia.
Parhaana mieleeni muistuu viime keväänä tähän maailmaan tupsahtanut Total War
Shogun 2 - Fall of the Samurai. Siitä ei sen enempää, mutta jos kiinnostuit
niin suosittelen lukaisemaan Hefen arvostelun kyseisestä pelistä. Assassin's
Creed 3:sta odotin pitkään, mutta se jäi ostamatta. Julkaisupäivänä päätin,
että vanhat salamurhaaja seikkailut olisi pelattava ennen kuin hyppään
intiaanin housuihin. Onneksi tänä vuonna on jo talvella ja keväällä luvassa pari
raskaansarjan strategia-/sotapeliä.
Talvella on luvassa näyttävä paluu toiseen maailmansotaan Company
of Heroes 2 parissa. Peli on jatkoa vuonna 2007 julkaistulle isoveljelleen,
joka tarkasteli vuoden 1944 länsirintaman taisteluita. Nyt Relic Entertainment
on suunnannut pelinsä käsittelemään itärintamaa. Pelaaja pääsee kokemaan
saksalaisen sotakoneiston jyräävän mahdin ja periksi antamattoman puna-armeijan
ponnistukset jäisessä pakkasessa keskellä Venäjän talvea, jonka Napoleonkin varmasti
muistaa oikein hyvin. Julkaisija THQ lupailee peliltä paljon. Company of heroes
2 tulee kuulemma määrittelemään uudelleen strategiapelien lajityypin. Itse
pidän tätä vahvasti myyntipuheena, mutta ei pelin ennakkovideoiden katsominen
kylmäksi jätä. Essence 3.0 -pelimoottoori näyttää todella upealta. Pikku
Putinin tarpominen paksussa lumessa näyttää autenttiselta, T-34 uppoaa epätoivoisesti
jään murtuessa alta ja tykistökeskitykset silpovat saksalaisia suuremmalla
teholla kuin ensimmäisessä osassa. Taitaapi Igorista lentää jotain muutakin kuin borssia sillä peli on leimattu K-18 tarralla. Jatko-osa ei tuo ainoastaan lisää
silmänruokaa vaan onhan ne sitä sisältöäkin lisää tunkeneet. Sää vaikuttaa
peliin nyt enemmän kuin koskaan. Jalkaväellä pelatessa on pelaajan mietittävä
sytyttääkö nuotion pitämään varpaat ja votkan lämpimänä, vai ehtisiköhän ne
talsia määränpäähän ennen kylmään kuolemista. Jos valitset nuotion, näkee
vihollisesi savun ja valon pitkältä ja kohta olkapäälle jo kolkutteleekin
Tigerin vaatimaton tykki. Peliin on myös tulossa täysin uusi pelimuoto, jossa
pelaaja pyrkii hyökkäämään jään yli vihollisen tukikohtaan. Tässä oli vain
promille pelin lupaamista uudistuksista. Kannattaa siis todella pistää mietintä
myssyyn tämä peli.
Paluu itärintamalle |
Keväämmällä saamme taas yhden Total War -pelin. Mutta nyt on
kyseessä fanien eniten odottamin peli sitten Rome: Total Warin. Nimittäin Rome
2: Total war! The Creative Assembly päätti vihdoinkin tehdä jatko-osan
parhaimpana pidetystä total Warista. Tätä voidaan pitää lahjana Jupiterilta,
joka on jo tarpeeksi katsonut lameiden katanoiden kalisuttelua ja Napoleonin
kompensointeja. On aika palata antiikkiin historian mahtavimpaan imperiumiin,
jossa mitään ei saanut ilman verta, hikeä, denaareita ja sukulaisuussuhteita.
Pelistä ei ole vielä tullut kauheasti materiaalia ulos, joten on paha lähteä
kertomaan pelistä. Ainakin peliin on sisällytetty suuriosa uudistuksista, joita
edellisissä Total War peleissä esiintyi (esim. meritaistelut, uusi kampanja
kartan rakenne, taistelut jne.). Shogun 2:ssa kampanjaa pystyi pelaamaan vain
kaksi henkilöä, mutta nyt pelaaja määrää on odotetusti lisätty. Näyttävyyttä
tuo lisää uusi grafiikkamoottori. Tässä on jo sen luokan peli, että kannattaa
napata hyllystä (ja mieluusti kassan kautta) keväällä.
"How far will you go for Rome?" |
Luo unelmiesi kaupunki |
Tässä oli muutama odotettu strategiapeli, joista kaksi
ensimmäistä ovat menneet ennakkotilaukseen. Tämän kautta on hyvä palata taas
kirjoittelemaan ja eiköhän nuo toisetkin kohta aktivoidu ;)
Rulle is back!
2 kommenttia:
Hyviltä suunnitelmilta näyttää. Peliarvosteluitasi on mukava lukea, joten toivottavasti tänä vuonna löytyy hyviä pelejä arvosteltavaksi.
Kiitän :)
Lähetä kommentti