Osa lukijoista on varmaan jo kuullutkin
DayZ:stä. Se on ARMA 2 pelin pohjalle luoto modi, jossa pelaaja
asetetaan keskelle kuvitteellista valtiota zombie maailmanlopun
tunnelmiin. Keskinkertaiselta kuulostava ajatus on kuitenkin saatu
äärimmäisen mielenkiintoiseksi lisäämällä kasaan vielä täysin
vapaa 225 neliökilometrin pelialue, ja suuri määrä muita
pelaajia. Alkaako jo mielenkiinto herätä?
Dayz on vasta beta vaiheessa, mutta
siitä on jo nyt kehkeytymässä hyvin mielenkiintoinen tuotos. Pelin
aika kulkee reaaliajassa itse serverin kellon mukaan. Yöllä on sysi
pimeää, ja siksi pelissä on löydettävänä esineenä
valotikkuja, nuotio puita sekä pimeänäkökiikarit. Asevalikoima on
edelleen pieni, mutta sekin kehittyy hiljalleen ja löytyy Dayz:stä
kuitenkin usean tyyppisiä aseita, aina konekivääreistä
tarkkuuskivääreihin. Kulkuneuvojakin on syvemmälle maa-alueelle
ripoteltu ja esimerkiksi helikopterin hankinta on, joskin vaikeaa,
mutta mahdollista.
Pelaajamäärästä tarkemmin puhuen
yleisin määrä on 50 samaan aikaan, mutta suurempiakin löytää.
Toisen pelaajan kohdatessa on aina mukana jännitys siitä, mitä
tulee tapahtumaan. Molemmat tähtää toisiaan päähän. On täysin
hiljaista. Hiirikättä alkaa hikoiluttaa ja melkein tekisi jo itse
mieli ampua, mutta kaverilla on parempi ase, saattaisit kuolla, ja
silloin joutuisit aloittamaan koko seikkailun uudestaan, sillä
kuollessa hahmosi kuolee ja menetät kaikki tavarasi. Molemmat lipuu
hitaasti kaukaa toisistaan ohi, ja vasta ihan viime tingassa
käännätte toisillenne selät ja jatkatte juoksemista. Vastaavasti
joskus rupee luotia satamaan jo ennen kuin itse näet kaveria.
Kavereista puheen ollen peli on
suoraan hauskimmillaan, kun olet muutaman kaverin kanssa vaikka
neljän ryhmässä, ja alatte metsästää tavaraa syvemmältä ja
syvemmältä. Ryhmätyössä korostuu kaikkien selviytyminen ja yhden
kuollessa koko ryhmä kokee syvän kolauksen. Siksi pelissä onkin
oltava tarkkana.
Dayz kehittyy eteenpäin jatkuvasti ja
nykyään siihen on otettu jo mukaan nälkä, jano, verenhukka,
kylmyys, luunmurtumat ja shokki ynnä muuta kaikenlaista aina isoista
asioista ja ongelmista pienempiin. Aina pitää olla varuillaan
muista pelaajista ja zombeista ja loottipaikkoja etsiminen kavereiden
kanssa on todella hauskaa. Ainoa negatiivinen puoli koko DayZ:ssä on
se, että jos haluaa tähän hauskaan kokemukseen mukaan, on
ostettava ARMA II: Combined Operations. Sen Steam hinta on 25 euroa,
ja se saattaa olla monelle este kokeilla tätä mahtavaa peliä.
Uskon puhuvani koko Hasardipelailua
tiimin puolesta, kun sanon, että DayZ on mukava kokemus, varsinkin
ystävien kanssa, ja olemme innoissamme siitä, miltä lopullinen
tuotos tulee näyttämään. Mutta ennen sitä tulee kuitenkin jatkaa
betan pelaamista ja testaamista. Kuitenkin SUOSITTELEN tätä
kaikille.
FatHazardin suositukset ja onnittelut
hienosta pelistä, ja samalla vaikka peukun nostot. Ensikertaan
sitten vaan.
1 kommentti:
Kuultuani tästä ensimmäisen kerran jo jonkin aikaa sitten, kiinnostuin valtavan paljon, mutta kiinnostus lopahti aika alkuunsa. Pelissä ei ole ilmeisesti mitään tekemistä? Tekemisellä tarkoitan esimerkiksi tehtäviä, achievementteja ja leveleitä. Pidemmän päälle siis puuduttavaa Minecraftin tyylistä päätöntä hortoilua. Kyllä varmasti hetken hupia, mutta hankkiakseni pelin sen täytyy tarjota pitkäaikaisempaa iloa.
Jään kuitenkin seurailemaan, mikäli peli saa näitä kaipaamiani ominaisuuksia, joiden voimin sitä jaksanee pelata pidempäänkin. Ideana peli on kyllä erinomainen, mutta ainakin toistaiseksi se ei ole riittävän houkutteleva, jotta hankkisin sen itselleni.
Lähetä kommentti