Peliarvostelu: Crysis 2 (Xbox360, JK24)

Hiiviskelen vihollislinjojen takana näkymättömänä, mutta nanotekniikalla toimivan pukuni energia on tippumassa ja äkkiä pitäisi päästä suojaan. Pääsen ison kiven taakse piiloon ja pukuni energian latautuessa ihailen kuolevan, mutta ah, aina niin kauniin New Yorkin seesteistä ja lähes täydellistä kauneutta. Hetken haaveiltuani huomaan kuitenkin, että vartija lähestyy sijaintiani ja näkymättömyydellä en enään pääse pakoon, joten nousen rehdisti ylös, otan aseen esille ja muutan pukuni sellaiseksi, että se kestää käytännössä mitä vain, joten muutaman vartijan tulitus on pelkkää hyttysen ininää korvissa. Vartijat tapettuani menen takaisin piiloon ennen lisäjoukkojen saapumista ja hiivin näkymättömänä seuraavan rakennukseen sisään. Ennen kuin astun sisään katson vielä kerran kaunista New Yourkin rappiollista näkymää. Henkeäsalpaavaa.

Äskön koitte yhden hienoista tunteista jonka Crytekin tekemä ja EA:n 2010 vuonna julkaisema Crysis 2 voi saada pelaajassa aikaan. Kyseessä on ensimmäisen persoonan seikkailuräiskintä höystettynä loistavilla grafiikoilla ja yllättävän mukavasti vaihtoehtoja tarjoavilla taistelukohtauksilla.

Peli alkaa amerikan armeijan pienen iskuryhmän sukellusveneen tuhoutuessa. Pelaaja sitten herää jonkin ajan kuluttua ja saa pian haltuunsa nanobioottisen superpuvun jonka avulla oisi sitten pelastettava New York ja sitä kautta koko maailma. Maailma pitäisi pelastaa mystiseltä alienien liikkelle laskemalta virukselta, joka muuttaa ihmisiä oiloiksi jotka muistuttavat hyvin paljon zombeja...hetkinen, eikai sama kaava ollut vähän aikaa sitten arvostelemassani Ninja Bladessa, mutta vain Tokioon sijoittujen. Kappas vain kyllä taisi olla, jotenka plussia pohjajuonesta ei voi antaa. Pari juonenkäännettä eivät ole hirveän huonoja, mutta aivan liian kliseisiä ollakseen oikeasti hyviä.

                             "Hey you there, don't forget that i have the epic supernanobiotic suite!"

Juoni ei kuitenkaan ole todellakan Crysiksen pääasia, vaan tosiasiassa peli nojaa kahteen asiaan, uskomattomaan audiovisuaaliseen ilmeeseen ja pariin pelattavuuden kikkaan. Pelattavuus ja sen mielekkyys nojaa täysin pelaajalle annettuun superpukuun. Superpuvulla voi hyppiä korkealle, muuttua näkymättömäksi ja  aktivoida hetkeksi tilan jossa mitkään luodit eivät pelaajaa vahingoita. Pelien kenttien ollessa lineaarisia putkia, nojaa koko homma siihen, että pelaaja keksii pelin pienellä avustuksella tehdä pelistä itselleen hauskan kokemuksen. Tässä onnistuminen on kuitenkin valitettavan vaikeaa pelin antaessa yhteen kohtaan yleensä vaihtoehdoiksi rynnäkön päälle, hiipimisen sivusta, tai koko tilanteen välttämisen hiipimällä. Mikään näistä ei ole yksissään erityisen hauskaa, sillä räiskinnässä ei ole oikeastaan mitään erityistä verrattuna tavalliseen räiskintäpeliin, lukuunottamatta eräänlaista suojasysteemiä, joka on  ainoa pelin kunnon parannus, mutta toimii ainakin varmasti. Hiippailussa erikoisuuksia on sitäkin vähemmän, näkymättömänäkin tulee helposti huomatuksi vihollisten ollessa välillä yllättävän viisaita ja puvun energiavaraston ollessa erittäin rajallinen. Puutteista huolimatta fiksu pelaaja osaa yhdistellä kestävyysmoodia ja näkymättömyyttä oikein oikessa tilanteissa ja peli onkin silloin muutamina hetkinä todella hauskaa ja mukaansatempaavaa. Pahimmillaan se onkin taas pimeässä räiskimistä niin että vihollisia löytyy kaikkialta ja suojista ei ole tietoakaan. Pelin pelattavuudesta jäi tästä johtuen hyvin sekalainen olotila, ei tiedä pitäisikö kehua vai haukkua.

Tekoäly pelissä on mallinnettu oikein mainiosti...paitsi että muutama oikein kuuluisa aivopieru on tekijöiltä kuitenkin päässyt, sillä tuskin vihollisista antaa kovin hyvää kuvaa esimerkiksi se, että kaverin maatessa vieressä kuolleena toinen urpo on kyyristyneenä parin metrin päässä ja huutaa "Are you hit, are you okay?" toistaen äskeistä lausetta niin kauvan kunnes pelaaja päästää toisenkin vartijan hengestään. Tekoäly tosin osaa etsiä kuolleita tiimikavereitaan ja tutkia heidän kuolinpaikkansa lähistöä tehokkaasti.

                                                    The always so beautiful Manhattan

Sitten se mitä Crysis paljon lupaili, grafiikka. Pelin kannessa lukee: "The Best Looking Game on Console" -CVG ja kyllä, tuo lause pitää täysin paikkansa. Peli on aivan uskomattoman kaunis verrattuna moneen keskivertosoopaan jota osataan vieläkin suoltaa markkinoille nykyisen kotikonsolisukupolven viritellessään jo joutsenlauluaan ja antaessaan pian tilaa uudelle raudalle. Tämä peli on sitä mihin tämän hetken konsolit todellakin pystyvät parhaimillaan ja pelin ympäristöä voi häpeilemättä sanoa hienoimmaksi New Yorkiksi pelimaailmassa ikinä(ainakin tähän mennessä). Pelin ollessa uskomattoman näköinen, ei pelin ruudunpäivitys silti takkuile koskaan, osaksi tieysti sen johdosta, että pelin kenttärakenne on todella lineaarinen ja siinä mielessä yksinkertainen. Jos olisi hiekkalaatikkopeli samalla grafiikkamoottorilla, niin kaatuilisi kovinkin rauta äkkiä tämän kanssa. Ja hei omaahan peli myös täydet valmiudet 3D:hen, siitä tosin on hyötyä ehkä kahdelle, kolmelle ihmiselle tällä hetkellä? No hienolta se silti näyttää pelin kannessa silti.

Äänipuoli ei ole enään ihan maailman parasta tasoa, mutta on sekin kiitettävän arvoista ja antaa pelille plussaa. Isoimpana miinuksena pelin äänimaailmalle olkoon monesti suht teennäinen dialogi joka tylsityttää kliseillään ja tylsillä painotuksillaan. Muuten äänimaailma on hoidettu varmuudella ja kiitettävästi.

Pitkäikäinen peli ei erityisesti ole, sillä tarina ei ole ylipitkä, noin 10 tuntia ja loppu on hieman B-elokuvamainen ja ontto. Kauheasti uudelleenpeluuarvoa ei pelin tarinalla ole. Moninpeli peliin on nykyajan tyyliin tottakai ympätty mukaan. Moninpelissä ei sen kummenmin mitään uudistuksia mihinkään ole, pointtina on edelleen se, että pelaajilla on käytössään ne paljon parjatut superpuvut. Superpuvun voimia hyödynnetään moninpelissä toisten tappamiseen tai käytetään tutuissa capture the flag- ja alueenvaltauspelimoodeissa. Jollei ole suuri superpuvulla leikkimisen ystävä, ei pelin moninpelikään tarjoa oikein mitään kummallista uutta ja voikin hyvin mielin palata sen tutun ja turvallisen Halon tai CoDin pariin isommista pelaajakannoista johtuen.

Kokonaisarvosanana uskomattoman näköinen mutta muuten hieman latteeksi jäävä Crysis 2 ansaitsee pelinä 85/100 pistettä, koska hyvän grafiikan ja parin uudistuksen lisäksi kaikki muu on kasin tasoa eikä oikeasti tarjoa ihmeellisyyksiä pelaajalle. JK24 toivottaa hyvät alkavat syksyt lukijoille ja siirtyy pelastamaan uusia virtuaalimaailmoja. Nähdään seuraavan kirjoitelman parissa!