Uusi sivusto, ja mm. tuore videoarvostelu!

Tervehdys ikuisuuksien takaa. Koottiin porukka takaisin kasaan reilu kuukausi sitten ja luotiin kokonaan uusi ja paljon käytettävämpi sivu Hasardipelailulle tänne:

http://hasardipelailua.weebly.com/

Tuolta löydät jatkossa meiän kirjoittamia juttuja, ja aiotaan myös tehä videota ja ääntä, kuten juur tänään ilmestynyt videoarvostelu, joka taasen löytyy täältä:

https://www.youtube.com/watch?v=AnyCVbuAwP4

Koitetaan spämmätä vanhaa sivua jonkin aikaa, että lukijat löytää paikalle, mutta tässä ensimmäinen muistutus, tervetuloa!

Peliarvostelu: Crash Bandicoot: Mind over mutant (Xbox 360, FatHazard)

Pyörimällä pääsee pitkälle.

Kauan sitten, kehitti Naughty dog huvittavan pussimäyrä pelihahmon, johon kansa rakastui saman tien. Tämä hahmo seikkaili samannimisessä pelissä, Crash Bandicoot:ssa. Tästä Playstation 1 julkaisusta on tultu pitkälle. Hyvin hyvin pitkälle.

Ensimmäisen pelin ja Mind over mutant:in välissä on ollut monia kehittäjiä ja tuottajia, mutta tämän kyseisen pelin kehitti Radical Entertainment ja julkaisi ,vuonna 2008, Sierra Entertainment.

Pelin juoni pyörii Crash Bandicootin ja kahden hänen arkkivihollisensa, Neo Cortexin ja Nitrus Brion, ympärillä. Myös Uka Uka on roolissa, joka ei kuitenkaan ole niin suuri. Kuitenkin, Cortex ja Brio keksivät suunnitelman tuottaa pahaa mojoa, joka on pelissä kerättävä elementti, ja tämän avulla he onnistuvat tuottamaan elektronisen laitteen, jonka nimi on NV. NV-laite mahdollistaa useiden elektronisten asioiden teon, kuten tv:n katselun, soittamisen, tekstareiden lähettämisen ja sähköpostien katselun. Tämän laitteen Cortex ja Brio aikovat lähettää ympärimaailmaa kaikille, mutta ensimmäisenä hän kuitenkin lähettää laitteet Vamppasaaren, Crashin kotisaaren, asukkaille ja ainoat, jotka eivät jää koukkuun laitteeseen, ovat Crash ja Aku Aku. Coco ja Crunch kuitenkin muuttuvat laitteen ansiosta pahoiksi ja Crash heidät pelastettuaan lähtee Cortex ja Brion perään. Tämä on kiinnostava alku kiinnostavalle pelille ja tarina on mielestäni sopiva. Kommelluksia ja juonenkäänteitä löytyy. Tarina onkin yksinpelin vahvoista puolista, sillä se ei ole liian monimutkainen, mutta siitä saa silti perheen pienimmätkin selvää.

Peli sai alkuaikoinaan huonoja arvosteluja, suurimmaksi osaksi, koska kyseinen peli ei tuonut mitään uutta, mutta tutkitaanpa peliä yksilönä. Sillä niinhän pelejä pitäisi arvostella.

Grafiikat pelissä ovat täysin peliin sopivat. Ne ovat 3D-grafiikat, mutta peli on kuitenkin aika suurelti osalti 2D-kuvakulmasta pelattavissa. Samanlainen grafiikka tyyppi oli jo ensimmäisessä Crash Bandicootissa. Hyvät ne ovat välivideoissa, eikä oikeastaan muualla. Tätä ei kuitenkaan saa luulla laiskaksi tekemiseksi. Peli on lastenpeli, joten tällainen grafiikka sopii peliin 100 prosenttisesti. Se on värikäs ja se ei satuta silmiä, ellei ole jonkin sortin hifistelijä, jolle kaikki pienikin detaili on tärkeää. Hahmot ovat hyvin luotuja ja ne eivät näytä samoilta. Mutanteissa omaperäisyys on kuitenkin vähän lopahtanut. Jotkut näyttävät täysin samoilta, lukuun ottamatta ulointa kerrosta, josta on vain pakko tehdä erilainen. Tämä häiritsi vähän, mutta se ei riittänyt vielä lopahduttamaan innostustani pelin parista.

Pelin äänimaailmaa voi kuvastaa vain yksi sana. Loistava. Ääninäyttelijät ovat tehneet uskomattoman loistavaa työtä välivideoissa. Yhdessäkään kohtaa en joutunut kuuntelemaan ylinäyteltyä, tai tasapaksua dialogia. Kaikki kuulosti täysin lastenpeliin sopivalta ja muutenkin juuri oikealta hahmon toimintaan nähden. Kun joku on sarkastinen, äänikin on sarkastinen ja niin edespäin. Tästä todella suuri plussa pelille. Näinkin pienellä panostuksella on peliin saatu todella paljon lisää nautittavuutta. Samaten ääniefektit pelissä on loistavia. Räjähdykset kuulostaa, kuin he olisivat oikeasti räjäyttänee jotain studiossa ja äänittäneet sen. Lyönnit kuulostaa juuri siltä, mitä lastenpeliltä odottaakin. Ja vihollisten humoristiset huudot Crashin nähtyään, ovat aivan loistavia. Niille sain nauraa niin useasti kuin niitä riitti. Pelin loppupuolella ne rupesivat tosin kyllästyttämään, koska ne alkoivat toistamaan itseään. Niihin lakkasi lopulta kiinnittämästä huomiota, mutta pelin alkupuolella ne olivat melko lailla ainoa asia, mitä halusin kuulla.

Hymy päällä, säällä, kuin säällä

Pelin kontrollit toimivat mahtavasti. Ainoa vika niissä on taistelun yksipuolisuus. Yhdestä napista lyö ja toisesta tekee erityisiskun. Tämä tiettävästi johtaa combojen vähyyteen ja taistelun yksipuolisuuteen. Taistelu alkaakin jo hetken kuluttua kyllästyttämään. Pelin suola, joka pitää sinut kiinnostuneena, onkin tasapainotus. Tasohyppely ja puzzle osuudet, ovat hyviä ja ne tarjoavat mukavaa vaihtelua. Tasohyppelyt, puzzlet ja taistelu on asetettu tiettyihin kohtiin, eikä kertaakaan ole liian pitkää kohtausta. Myös mutantit toimivat hyvin. Jokaisella mutantilla oli oma "erikoismuotonsa", joka toimi painamalla toista trigger-nappia. Jokainen mutantti toimi eri kohdissa, mutta tämä oli vähän tylsähköä, koska jokaista mutanttia tarvitsi vain omalla alueellaan, mistä se on hankittukin. Tämä tietysti toi realistisuuden ja evoluutioitumisen tunnetta mutantteja kohtaan, mutta tämä ei mielestäni ole tarpeellista lastenpelistä puhuttaessa. Ainoa asia pelattavuudessa joka meni pieleen oli kamera ja tämäkään ei mennyt niin pahasti pieleen. Eteenpäin hypätessä pelin 3D-grafiikat, eivät antaneet armoa. Syvyys käsitys pelissä oli niin epärealistisen tuntuinen, että koskaan ei oikeastaan eteenpäin hypätessä voinut olla varma siitä, että laskeutuisi oikeaan kohtaan. Sivulle liikkuessa kamera toimi, kuten kaikki muukin, hyvin. Myös välivideot pelissä oli loistavia. Ne parodisoivat monien pelien ja elokuvien tyyliä ja täten olivat erilaisia. Osa oli mustavalkoisia ja osassa taas oli paksut mustat reunat. Tämä ei kuitenkaan menoa haitannut. Oikeastaan päin vastoin. Odotin aina innolla sitä, että millainen olisi seuraava näytti.

Pelissä on myös tarpeeksi sisältöä. Ilman sivutehtävien suorittamista pelin läpi pelaamiseen meni noin 5 tuntia ja tässä vaiheessa tilastot sanoivat pelin olleen 44% valmis. Eli pelissä on pelattavaa ja paljon. Useiden tarinaa eteenpäin vievien tehtävien lisäksi on ajan voittamista ja vihreiden pallojen keräilyä yms. kivaa sivutekemistä

Plussat:

-Pelattavuus

-Mutanttien erikoiskyvyt

-Ääninäyttely

-Juoni

Miinukset

-Pienet virheet

-Kamera

Yleisesti peli on suositeltavissa perheen pienimmille ja miksei vähän isommillekin. Peli saa 86/100. Miinusta täytyy antaa pienistä virheistä, kuten kamerasta johtuen.

Peliarvostelu: Alan Wake (Xbox 360, JK24)

"Pimeyden voi voittaa vain valolla"

Alan Wake on suomalaisen Remedy Entertaimentin kehittämä ja Microsoft Game Studiosin julkaisema kauhupeli Xbox 360 konsolille. Tässä tarinapitoisessa pelissä on käsikirjoittajana suomalainen Sami Järvi, joka löytyy lopputeksteistä nimellä Sam Lake. Pelissä suomalaisuus ei oikeastaan ole näkyvissä sen kummemmin, pääsponsoreinakin ovat toimineet Verizon ja Energizer, sillä näiden tuotesijoittelua löytyy pelistä koko ajan.  Alan Waken henkilöhahmon esikuvana on toiminut suomalainen taiteilija Ilkka Villi. Pelityylinä on kolmannen persoonan toimintapeli.

Päähenkilönä Alan Wakessa on yllätys yllätys kirjailija nimeltä Alan Wake.  Alan on entinen top-seller kirjailija, joka ei ole saanut pariin vuoteen aikaan mitään kunnon tekstiä ja hänen elämänsä alkaa muutenkin menemään alamäkeen pikavauhtia. Luonteeltaan Alan on kyyninen, sarkastinen ja toispuoleisesti hölmö henkilö. Koska Alan ei ole saanut mitään kirjaa aikaan vähään aikaan, on Alanin vaimo Alice päättänyt varata pariskunnalle lomamatkan Bright Fallisin lomakylästä. Osavaltioksi voisi kuvitella Washingtonin osavaltion,sillä kyseisestä osavaltiosta löytyy sellaisia paikkoja, jotka ovat todennäköisesti toimineet Bright Falssin esikuvina. Alice on ajatellut, että Alan voisi taas löytää inspiraation kirjoittamiseen, ja täten heidän mökissään onkin kirjoituskone. Tästä Alan ei tykkää ollenkaan ja tappelee sanallisesti Alicen kanssa. Alan lähtee ulos pimeään rauhoittumaan, koska Alice ei voi seurata perässä, kun pelkää pimeää todella paljon, joten hän jää mökkiin rauhoittumaan. Alanin katsellessa järvelle hän huomaa, että Alice huutaa apua. Tämän kuultuaan Alan juoksee mökkiin kiireen vilkkaa. Pian Alan huomaa, että Alice on pudonnut järveen. Alanin hypättyä Alicen perään, on seuraava muistikuva hänellä se, kun hän herää hajoamispisteessä olevasta autosta kielekkeen reunalta. Herättyään Alan löytää maasta kirjoittamansa tekstinpätkän, jota hän ei kuitenkaan itse muista kirjoittaneensa.  Hän saa vähän ajan päästä herättyään selville että Alicen katoamisesta on jo viikko aikaa ja, että hänellä ei ole minkäänlaisia muistikuvia tästä väliin jääneestä viikosta. Alanin seikkailtua itsensä pimeän metsän läpi kaupunkiin, hän huomaa hiljalleen, että kukaan ei oikein usko hänen tarinaansa, ei edes hänen paras ystävänsä ja managerinsa Barry.  Pidemmän päälle Alanin löytäessä lisää tekstejä hän tajuaa, että ne joko kertovat jotain mitä on juuri tapahtunut tai, jotain mitä tulee pian tapahtumaan.

Kuten sanottua, Alan Wakessa kuvakulmana on kolmas persoona ja täytyy sanoa, että tässä pelissä tämä kuvakulma toimii loistavasti. Taistelu pimeyden valtaamia Takeneita vastaan on tehty niin, että Takeneita pitää ensin osoittaa taskulampulla niin kauan että pimeys saadan karkoitettua niistä. Tämän jälkeen niitä voi vahingoittaa tavallisesti aseilla. Takeneiden lisäksi muita vihollisia taisteluissa ei ole, mutta metsässä kulkiessaan jos ei ole tarpeeksi tarkkaavainen, voi astua karhunansaan joista ottaa vahinkoa. Kun pelissä on päivä Alanilla liikutaan tavalliseen tapaan ympäristössä, valoisassa ei tarvitse taistella ollenkaan.

Dialogi Alan Wakessa on toteutettu hyvin, sillä henkilöille kommunikoidessa ei erikseen paineta mitään "talk" nappia, vaan ihmiset alkavat puhumaan sinulle, mikäli heillä on sinulle asiaa, silloin kun menet tarpeeksi lähelle heitä. Tästä ominaisuudesta ehdottomat pisteet pelille. Jokainen pelille tärkeä hahmo on myös kirjoitettu peliin hyvin ja jokaisella on selkeästi oma luonne. Tämä kertoo tietysti osaksi pelin juonipainotteisuudesta.Välivideot ovat graafisesti loistavia ja elokuvamaisen eeppisiä ja monia asioita osataan kuvata hyvin grafiikan ja äänen avulla, kuten erään episoodin alussa Alanilla oleva krapula. Samassa kohtaa myös kuvataan kuinka Alan katsoo televisiosta talk-showta jossa itse oli viime iltana. Tästä on annettava plussat sillä clippinä Alanin televisiossa näkyy pätkä jostain "oikeasta" talk-showsta. Kyseessä on selvästi parodia suomessa erittäin suositusta Conan'o Brienin vanhasta "Late Night with Conan'o Brian" ohjelmasta. Toisena mukavana bonuksena pelissä on se, että välillä tasoista löytää televisioita, joissa pyörii ohjelma nimeltä "Night Springs". Näitä Night Springs pätkiä on kiitettävästi ja ne ovat todellakin kiinnostavia. Myös pelin satunnaisesti kohdattavat ympäristöt on luotu hyvin esikuviensa näköisiksi.

Vihollisten, eli Takenien samanlaisuus ja se, että niitä on ainoastaan kuutta tai seitsemää erilaista ja ne heittävät joka kerta samanlaisia lauseita on pelille ehdoton miinus. TTakeneita tulee kuitenkin kohdattua pelin edetessä todella paljon, koska kuitenkin suurin osa pelistä kuluu pimeässä metsässä harhaillessa. Pelin taistelumekaniikkaan alkaa kyllästymään nopeasti, sillä Takeneita tulee monissa paikoissa jo helpoimmalla vaikeusasteella paljon, mutta ne on helppo tappaa. Tämän takia taistelut tuntuvat monesti ainoastaan ajanhukalta ja turhalta rasitukselta. Myös se latistaa pelin taistelukohtauksia, että tavallisia käsiaseita on pelissä vain neljä kappaletta. Nämä ovat tyypillinen revolveri, metsästyskivääri, haulikko ja hätärakettien laukaisin. Näistä revolveria saa käyttää kyllästymiseen saakka, sillä kivääriä ja haulikkoa alkaa löytymään kunnolla vasta pelin puolivälin jälkeen. Hätärakettien laukaisin on vain tiettyjä kohtia varten tehty, sillä ainoa asia mihin se todella pystyy on pimeyden valtaamien lintujen karkottaminen ja pelin loppukohtauksen läpäisy. Näiden käsiaseiden lisäksi pelaaja saa pelin aikana valokranaatteja ja kertakäyttösoihtuja, mutta valitettavasti näiden käyttö, sitä lukuun ottamatta että soihtua voi kannatella kädessä, on todella köykäistä.

Näitä saa mättää tässä pelissä liiankin kanssa.

Grafiikka Alan Wakessa on todella hyvä, ei loistava, mutta todella hyvä. Tarkasti grafiikan tasoa on mahdotonnta kuvailla, sillä se on kuten sanottua todella hyvää, mutta parempiakin on nähty. Peli ei tietystikään ratsasta pelkillä graafisilla ansioilla, vaan on juonipainotteinen peli, joten tämä grafiikan taso riittää loistavasti. Huonoa grafiikka on tosin neljännen jakson alussa Alanin herätessä kuntoutuskeskuksessa, täällä pixelit näkyvät monesti ja seinissä esiintyy värinää. Äänipuoli pelissä on täydellisesti kohdillaan. Peli kehittäjät telttailivat metsissä ja äänittäneet oikeita metsän ääniä peliä varten, ja tämän todella kuulee pelistä. Dialogit ja ääninäyttely pelissä on myös loistavaa sitä lukuunottamatta, että Takeneilla on hyvin vähän erilaisia fraaseja joita peli toistelee koko ajan, kun Takeneita kohtaa lisää.

Kokonaisuutena Alan Wake on todella hyvä peli, mutta kaverini hypetettyä sitä minulle erittäin paljon, oli peli siihen nähden pettymys. Jos ajatellaan etten olisi kuullut tätä hypetystä, pitäisin varmaan peliä vielä parempana, mutta kyllä se tälläisenaankin kelpaa loistavasti. Alan Wake on selvästi todella painottanut hyvään tarinaansa, ja välillä pelaaja melkeen saakin sen tunteen, että enemmänkin ohjaisi elokuvan tapahtumia kuin pelaisi itse peliä. Peli on myös saanut loistavasti kaapattua sen tunnelman mikä tälläisessä kauhupelissä kuuluu olla.

Pelin loppu on sellainen, että ovi on selkeästi auki jatkolle, ja tästä puheen ollen, pelillehän on kaksi Microsoft storesta ladattavaa jatko osaa, joista ainakin toinen taitaa jatkaa juonta eteenpäin. Tämän pelaaminen varmasti vastaisi moniin kysymyksiin joita pelaajalle jätetään. Pelin läpipelaaminen kestää noin 6-7 tuntia ja pelin varmaan vetääkin ainakin muutaman kerran uudestaan, sillä kokonaisuutena peli on kiehtova.

Outoutena pelistä löytyy se että kentille on lajiteltu kahvitermoksia joita voi kerätä ja näistä saa lähinnä achievment pisteitä, kun niitä kerää tarpeeksi. Mitään syytä näiden keräämiseen peli ei sen kummemmin anna, joten monelta menee varmaan koko homma sivu suun. Toinen outous on se että joihinkin kiviin tai seiniin on kirjoitettu jotain keltaisella tekstillä, joka näkyy vain kun siihen osoittaa taskulampulla. Nämä tekstit ovat hyvä idea, mutta niitäkin on vain kolmea tai neljää erilaista. Tämä lopulta vain kyllästyttää.

Plussat

-Kauhupelimäinen tunnelma

-Välivideot ja juoni

-Dialogi

-Omaperäinen idea taistelusysteemissä

Miinukset

-Taistelusysteemiin kyllästyy nopeasti

-Takenien samalaisuus

-Pimeässä metsässä joutuu seikkailemaan liikaa

-Todella pieni asevalikoima

Kokonaisuutena peli ansaitsee pisteinä 90/100, sillä tällaisia pelejä ei ole tarpeeksi ja loppufiilis pelistä on kuitenkin erittäin hyvä, vaikka miinustakin pelistä löytää paljon. Peruasiat ja monet pikkuasiatkin on tehty hyvin, mutta kuitenkin niin, että parannettavaa jää.

Kiitos sinulle lukija, JK24 kiittää ja kuittaa!