Ystäväni kanssa pelatessa hän kysyi
minulta, että miksi joitain pelejä voi pelata uudestaan ja
uudestaan, mutta toiset jää ensimmäiseen kertaan. Tämä kysymys
herätti minut aatoksistani täysin. Ensimmäinen kysymys pitkään
aikaan mihin en pystynyt suoralta kädeltä täysin vastaamaan.
Siksipä päätinkin istahtaa hetkeksi alas ja miettiä.
Avasin pelikaappini (oli muuten
työlästä löytää se kaikkien näiden vaatteiden alta) ja aloin
käymään läpi pelejä ja pohtimaan. Ensimmäinen peli, joka
nappasi huomioni, oli Vanquish. Sen juoni oli hyvin keskinkertainen,
henkilöhahmot eivät olleet mitenkään erilaisia verrattuna muihin
peleihin, mutta silti olen vetänyt sen läpi jo neljästi. Kysyin
itseltäni, miksi, ja päädyin lopputulokseen, että sen
pelimekaniikat ovat vain niin järjettömän hauskat, ettei koko
peliä voi vain jättää kaappiin lojumaan. Sen jälkeen näin
Crysis 2:sen. Kaikki osat, paitsi grafiikat ovat siinä pelissä
melko keskinkertaisia ja unohdettavia, eikä superpukukaan tuonut
kovin paljon iloa. Tässä parissa toisin sanoen voittajaksi
selviytyi se, jolla oli loistavat pelimekaniikat.
Tulokseen tultuani jatkoin kuitenkin
pelieni läpi kahlaamista. Käteeni sattui Red Dead Redemption. Olen
vetänyt sen kolmesti ja pohdin jälleen syytä. Mielenkiinnokseni
huomasin, että syy oli sama. Rakastin sen pelimekaniikkoja.
Ampuminen on hauskaa ja ajan hidastaminen ja ”automaatti”
ampuminen on tehty uskottavasti ja tyylikkäästi. Myös hevosella
ratsastamisessa on onnistuttu. Ja tälle vastapariksi kaivoin
vahingossa esiin Brink:n konsoliversion. Ei, ei, ei, EI. Liikkuminen
on tönkköä ja epämukavaa. Ampuminen nyt löytyy samalla tyylillä
melkein kaikista räiskintäpeleistä, ja pelimoodit ovat hyvin
perinteisiä. Ei.
Viimeisenä onnistuin nappaamaan
allkuperäisin Metal Gear Solid:n. Olen aina rakastanut pelisarjan
kaikkia osia ja olen pelannut jokaisen niistä useampaan kertaan
läpi. Mutta huomasin hauskan pienin tekijän pelikerroistani. En ole
katsonut cutscenejä enkä seurannut juonta (joka on muuten kaikissa
loistava) läpi, kuin kerran per peli. Tarkoitan tässä vain sitä,
että niiden PELIMEKANIIKAT ovat vain niin julmetun hauskoja, että
niitä voi vetää uudestaan ja uudestaan läpi.
Hyvin mielenkiintoinen lopputulos.
Olen siis itse ainakin sitä mieltä, että pelille tätä niin
sanottua replay valueta, eli uudelleenpelaamisarvoa, antaa juonen
sijasta itse pelaamisen hupi. Hyvä juoni auttaa tietenkin, mutta ei
ainakaan minulle ole pakote. Tutkitaan vaikka tapausta Mass Effect.
Ensimmäinen pelisarjan osa on hyvä, mutta ei välttämättä
juonensa puolesta, vaan keskustelujärjestelmän ja hahmokehittämisen
vuoksi.
Miksi siis nykyään keskitytään
enemmän juoneen, kuin itse pelaamisen hauskuuteen? Mass Effect 3,
kaatui minulle sen hyvinkin liialliseen space-näppäimen käyttöön
ja siihen juonen lopetukseen tietenkin. Samaten moni uusi peli jää
minulla ainakin kaappiin, koska niiden pelaaminen ei vain ole niin
hauskaa. Sen sijaan vähä pölyisimmät pelit kaapissani ovat
playstationin legendat, kuten Tekken 3 ja Mickeys wild adventure. Eli
siis vinkkinä peliyhtiöille = Tehkää pelistä hauska pelata, ja
sitten kesittykää juoneen.
No minä olen tältä päivältä
valitteluni valittanut, joten ei muuta kuin mielenkiintoisia
lukuhetkiä, kiitos lukemisesta ja kommentoikaa ihmeessä, jos on jotain vastaan
sanottavaa. FatHazardilta kiitti ja kuitti.
2 kommenttia:
Hyvä tietää, että se välilyönnin hakkaaminen ME3 jatkui vielä demon jälkeenkin. Itsehän pelasin vain sen demon ja siinä jo meni hermo siihen näpytykseen, joten en koko peliin sen koommin koskenut, hyvä tietää että aavistukseni oli oikea. :)
Kirjoitusta koskeva aihe on kylläkin haastava vastata, sillä joskus jopa peli, jossa on hyvin paljon ärsyttäviä ominaisuuksia, pääsee pelattavaksi hyvinkin usein. Kun taas jokin peli, jossa on lähes kaikki kohdallaan, niin yksi huono ominaisuus saa hautaamaan pelin ikuisiksi ajoiksi. Omalla kohdallani en ole myöskään löytänyt mitään yhteneväistä tekijää tähän, kaipa silläkin on paljon erkitystä millä fiiliksellä kulloinkin pelaa ja millainen pelaaja noin niinkuin yleisesti ottaen on.
Toisaalta itse olen aika kärsimätön pelaaja ja harvoin jaksan yhtä peliä pelata niin kauan, että se menisi kerralla läpi, vaan jatkan sitten joskus päivien, viikkojen tai kuukausienkin kuluttua siitä, mihin viimeksi olen jäänyt. Tällöin on iso merkitys pelin antamalla ensivaikutelmalla, jonka voimin jaksaa pelin vääntää loppuunkin vaikka peli itse loppua kohden lössähtäisikin.
Kärsimättömyyteeni liittyy myös se, että en useinkaan ainakaan ekalla pelikerralla jaksa keskittyä juoneen vaan saatan skipata juonikohtaukset ja keskittyä pelaamiseen. Tällöin todellakin ollaa siinä tilanteessa, ettei hyvä juoni pelasta jos pelaaminen ei ole kivaa. Kun taas jos pelaaminen on kivaa ja peli pääsee uudelleen pelattavien listalle, ehkäpä sen juonenkin jaksan sillä kertaa käydä läpi.
Sekavaa ja päätöntä kommentointia, mutta kai siinä jotain asiaa oli.
Puhut asiaa. Itsekin löydän toistuvasti kokoelmani ärsyttävimmät levyasemien sisältä, ja oikeastaan se, ettei seuraa juonta ensimmäisellä pelikerralla saattaa tuodakin peliin mukaan pitkäikäisyyttä. En ole itse koskaan kokeillut, pitääpä ensi kerralla testata tämäkin. :)
Lähetä kommentti